perjantai 7. joulukuuta 2012

RUMPURÄHINÄ!

Vuoden kovin musiikkitapahtuma RUMPURÄHINÄ on täällä!

Riihimäen Kansalaisopistolla kohtaavaat Hyvinkään työkeskuksen MÖLYTOOSA ja Riihimäen Kansalaisopiston Tom Tom. Luvassa on rummunpauketta, rähinää ja iloista mieltä!

Rumpuryhmiä ohjaa Osmo Liikanen, ja tuomaristossa ovat Anita Hirvonen, Anssi Känsälä, Antti Kaikkonen, Timo Heinonen sekä Aku Hirviniemi.

Tule mukaan tiistaina 11.12.2012 klo 13-14!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Joulumyyjäiset

Perinteiset Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskeilijoiden järjestämät Joulumyyjäiset ovat taas täällä! 
TOKYO ry:n joulumyyjäisistä voit löytää itsellesi tai lahjaksi uniikkeja design-tuotteita, taidetta ja käsitöitä.

Myyjäiset alkavat perjantaina 30.11. klo 13:00. Myyjäiset sijaitsevat Mediakeskus Lumeen galleriassa, minne löydät suoraan TaiKin pääovista. Huomioithan, että tapahtumassa käy vain käteinen.
 
Allekirjoittanut on myös paikalla! Myynnissä piirrustuksia ja maalauksia. 
 
Aikataulu:
pe 30.11. klo 13-18
la 1.12. klo 10-18
su 2.12. klo 10-18
 
Riihimäellä tarjolla on Toimintakeskus Rivakan joulumyyjäiset osoitteessa Käpälämäenkatu 14. 

Myyjäiset ovat avoinna lauantaina 1.12.2012 klo 10-14

Myynnissä monipuolisesti kädentaidontöitä niin pukinkonttiin kuin kotiinkin;
mattoja, poppanoita, ompelutöitä, koruja, joulukoristeita,
villasukkia, tyynyjä, kasseja, askarteluja ja paljon muuta!

Lisäksi myytävänä joululaatikoita, munkkeja ja hernekeittoa.

Suosittelen lämpimästi!
 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Lupus ab Origine

Täältä tullaan pohjois-karjala!
Joensuun Taidekeskus Ahjon Koksi salissa on esillä Juho Hellstenin, Mikko Martikaisen ja Simo Siitosen taidetta.

Keitä me olemme, mistä me tulemme ja millä oikeudella? Valta, ihmiset ja ympäristö ovat kytkeytyneitä erottomattomasti toisiinsa. Näitä komplekseja kysymyksiä Hellsten, Martikainen ja allekirjoittanut pohtivat näyttelyn teoksissa.

"Annamme sille milloin minkäkin hahmon, mitä tarvitsemme, toivomme tai pelkäämme. Se on yhteisömme jäsen ja kuva. Koti, kasvimaa ja katastrofi." Juho Hellsten

"Teokset ovat enemmän kuin pelkkiä fiktiivisiä representaatioita. Yritin löytää tavan tuoda esiin havaintojani elämäntapamme ympäristöä kuluttavasta luonteesta maalaustaiteen keinoin." Simo Siitonen

"Kuvan tekijä etsii itseään tekemällä kuvia. Viivastoista, töherryksistä ja värisotkuista järjestykseen taipuvainen mieli etsii esittävyyttä. Muokkaa epäjärjestystä kohti ymmärrettävää. Kuinka paljon helpompi onkaan pakottaa sotku muotoon, kuin luoda järjestys tyhjyyden päälle." Mikko Martikainen

Näyttely on avoinna 20.11. - 16.12.
Tiistaista perjantaihin klo 12-18, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-15


Avajaiset 19.11. klo 18. Tule ja Hämmästy!

Lisätietoja
Taidekeskus Ahjo
Kirkkokatu 23, Joensuu
Taidekeskus Ahjo


torstai 25. lokakuuta 2012

Teemu Korpelan Deposition Hyvinkäällä

Hyvinkään taiteilijaseuran Promenadigalleriassa on esillä Vantaalta kotoisin olevan Teemu Korpelan teoksia. Näyttely koostuu pääosin maalauksista. Toisaalta maalaus on ehkä turhan lattea sana näille teoksille. Korpela yhdistää figuratiivisen maalauksen ja maalausmateriaalien veistosmaisen käytön mielenkiintoisella tavalla. Lehdistötiedotteessaan hän availee taiteellisen työskentelynsä taustoja.

Muutamat näyttelyn teokset ovat syntyneet pidemmän ajan kuluessa, esimerkiksi maalaus "Plan for human being 2". Aina asiat eivät synny hetkessä, ja vaikutelma taiteellisen prosessin ajallisuudesta oli vaikuttava. Teoksen äärellä voi melkein kuvitella taiteilijan kokeilut, epäonnistumiset ja onnistumiset.

Ehdottomasti kokemisen arvoinen näyttely!

23.10. - 7.11.2012
Promenadigalleria
Vaiveronkatu 10
Hyvinkää

Lisätiedot Hyvinkään taiteilijaseura

torstai 27. syyskuuta 2012

Sulaneet Unelmat


Mediakeskus Lumeen galleria
8.10- 19.10.2012

Sulaneet unelmat -näyttely on osa taiteen maisterin opinnäytetyötäni. Näyttelyn maalauksissa pohdin ihmisen suhdetta luontoon ja ympäristöongelmiin. Lähestyn kysymystä yhdistelemällä abstraktia ja esittävää ilmaisua, sekä hyödyntämällä öljyvärimaalauksen materiaalisia mahdollisuuksia.

Näyttelyn avajaiset maanantaina 8.10. klo 16-18.
Tervetuloa!

Teokset ovat myytävänä.

Näyttely avoinna 8.10 -19.10.2012, klo 8-18
Mediakeskus Lume
Hämeentie 135c
00560 Helsinki

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Maalaamisen prosessista!

Tämä on time lapse animaatio Aalto-yliopiston Taiteen laitoksen tiloihin tekemästämme seinämaalauksesta. Maalauksen suunnitelma tehtiin kyselyn perusteella, ja noudatimme tuota suunnitelmaa orjallisesti koko prosessin ajan!

Olkaa hyvä!
video

tiistai 8. toukokuuta 2012

P I H A L L A !


Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Taiteen laitos, kuvataidekasvatus

PIHALLA, maalauksia kaupungista

12. -27. 5. 2012  avoinna: ma-pe 12 -20, la-su 12-18


Maalauksen syventävä esittäytyy tänä vuonna Jätkäsaaren makasiinissa L3, 

samassa paikassa  MOA- näyttelyn kanssa. 

Vuosi sitten näyttelymme oli Sörnäisten vankilassa ja toissa vuonna lentoasemalla.


Maalauksen syventävä, on työpaja, jossa tutustutaan öljyväri-, tempera- ja akryylimaalaamiseen käytännössä.  Maalaamisen väri - ja tila-ajattelun ymmärtäminen oman tekemisen kautta antaa myös hyvät välineet kuvataidekasvattajan työkalupakkiin.

Maalaaminen ei ole ilmaisumuotona helppo, saavuttaakseen jotakin olennaista ja kiinnostavaa joutuu avautumaan epävarmuudelle, jota on usein myös vaikeata sietää.  Maalaamisessa on kyse pelon voittamisesta, mutta uskon, että tämän kokemuksen takaa löytyy asenne, jota maalatessa tarvitaan.



kurssin ohjaaja

taidemaalari Tuomo Saali
 

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Riihimäen Kuvataiteilijoiden vuosinäyttely

Riihimäen Kuvataiteilijat Ry:n vuosinäyttely avautuu 31.3. Riihimäen kirjaston Samuli Parosen salissa. Mukana on monia yhdistyksen jäseniä, allekirjoittanut mukaan lukien! Käy tutustumassa paikalliseen kuvataiteeseen. Avajaiset lauantaina 31.3 klo 13, ja näyttely on avoinna 26.4. asti.


lauantai 24. maaliskuuta 2012

Taidekäsityötä Riihimäellä.

Kävin tänään katsomassa mitä löytyy Riihimäen hyttikorttelista ja lasitehtaan alueelta. Alue on idyllinen ja kutsuva vanhoinen puutaloineen ja punatiilisine tehdasrakennuksineen.  Lähellä löytyvät myös Metsästysmuseo ja Lasimuseo. Paikka on siis varsinainen kulttuurikeskittymä, ainakin näin riihimäkeläisen silmin katsottuna!

Lasitehtaanaukiolta löytyi Riihimäkeläinen taidelasiosuuskunta Lasismi. Liikkeessä oli esillä upeita käsintehtyjä lasiesineitä. Itse tila oli myös upea yhdistelmä kauppaa, galleriaa ja työpajaa. Liiketila avautui siis itse lasipajan puolelle. Pajan kuumat uunit lämmittivät koko tilan ja käsityöläisten työtä oli mahtava päästä seuraamaan. Tunnelma oli maaginen.

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Nuorten näyttely Hämeenlinnassa.

Kävin viime tiistaina Hämeen Nuoret näyttelyn avajaisissa Hämeenlinnan verkatehtaalla. Oli hienoa nähdä avajaisissa paljon porukkaa, Galleria ARX suorastaan pursui yleisöä. Näyttely oli menestys myös osallistujien määrällä mitattuna, tänä vuonna tehtiin kaikkien aikojen ennätys hakijoiden määrässä! Näyttelyn jyryttänyt kuvataiteilija mainitsikin avajaispuheessaan, että tuntuu tämänlaiselle toiminnalle olevan kysyntää!

Nuorilla taiteilijoilla on varmasti sanottavaa, ja taiteen keinoin tuo sanottava kanavoituu mielestäni upeasti.  Jos olet paikallisia, tai muuten vain Hämeessä, niin suosittelen näyttelyä lämpimästi. Eikä kannata hämääntyä ripustuksen tiiviydestä. taustalla on lämmin ajatus, että mahdollisimman moni saisi kuvansa kuuluviin.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Hei kuvisope!

Joko kävit Riihimäen taidemuseossa? Nyt on tarjolla sen verran rouheeta menoa, että kannattaa tulla vähän kauempaakin. Kävin just äsken itte tsekkaamassa näyttelyn. Päässä surisee ja suu vääntyy hymyyn. Mikä ei sinänsä ole kummonen ihme, sillä näyttelyn nimikin on ytimekkäästi: "FUN!".

Näyttelyn on suunnitellut Jussi Goman ja Timo Vaittinen. Riksun taidemuseo kuvailee näyttelyä mm. näin: "Fun!-näyttelyssä huumori on mustaa, valkoista, neonpunaista, pyöreää, kulmikasta, digitaalista, käsintehtyä ja käsitteellistä." Itse ryhdyin pohtimaan taiteen, estetiikan ja yhteiskunnan suhdetta. Kuinka tarpeellista esteettisyys on taiteelle, ja millaisia suhteita esteettisyyden ja yhteiskunnallisuuden välillä taiteessa on.

Suosittelen näyttelyä lämpimästi kaikille kuvisopettajille ja lasten tarhaajille, mutta myös erityisesti meille, jotka olemme unohtaneet kuinka ihmeellisistä asioista arkemme muodostuu!

FUN! on avoinna Riihimäen taidemuseossa 29.4.2012 asti. 

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Blind Drunk

Esittelen Upean ja Mahtavan ja Erittäin Mielenkiintoisen Uskomattoman Upeaa Taidetta Esittelevän Blogin. Käy tsekkaamassa Blind Drunk.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Hämeen Nuoret 2012

Löydät maalaukseni nyt Hämeen Nuoret 2012 -näyttelystä. Näyttely on auki 6.3. - 21.4.2012 ja paikkana toimii upea Hämeenlinnan Verkatehdas. Näyttelyyn valittiin 52 työtä 31:lta nuorelta taiteilijalta. Näyttelyn jyrytti taiteilija Katri Stenberg. Tervetuloa!












keskiviikko 11. tammikuuta 2012

RAJALLA - Punkalive Solutions Store Galleryssä!

RAJALLA
jl°ss'ra" pohjoista leveyttä
kk°cd'sm" itäistä pituutta

Rajalla on kuuden nuoren taiteilijan yhteisnäyttely, jossa jokainen on luovuttanut oman osansa luodakseen koordinaatit näyttelylle. Yhteisessä tilassa itsenäiset teokset tarjoavat katsojalle ...erilaisia näkökulmia maailmaan.

Näyttelyn taiteilijat ovat Riikka Anttonen (s. 1982), Charlotta Danielsbacka (s. 1980), Katriina Kaija (s. 1985), Jenni Laine (s. 1982), Sirkku Mäenpää (s. 1987) ja Simo Siitonen (s.1981).

Punkalive on avoinna ma-pe klo 10-18, la 10-16

TERVETULOA!


RAJALLA facebookissa!