Aalto-yliopiston taiteiden ja
suunnittelun korkeakoulu
Taiteen
laitos, kuvataidekasvatusPIHALLA, maalauksia kaupungista
12. -27. 5. 2012 avoinna: ma-pe 12 -20, la-su 12-18
Maalauksen syventävä esittäytyy tänä vuonna Jätkäsaaren makasiinissa L3,
samassa paikassa MOA- näyttelyn kanssa.
Vuosi sitten näyttelymme oli Sörnäisten vankilassa ja toissa vuonna lentoasemalla.
Maalauksen syventävä, on työpaja, jossa tutustutaan öljyväri-, tempera- ja akryylimaalaamiseen käytännössä. Maalaamisen väri - ja tila-ajattelun ymmärtäminen oman tekemisen kautta antaa myös hyvät välineet kuvataidekasvattajan työkalupakkiin.
Maalaaminen ei ole ilmaisumuotona helppo, saavuttaakseen jotakin olennaista ja kiinnostavaa joutuu avautumaan epävarmuudelle, jota on usein myös vaikeata sietää. Maalaamisessa on kyse pelon voittamisesta, mutta uskon, että tämän kokemuksen takaa löytyy asenne, jota maalatessa tarvitaan.
kurssin ohjaaja
taidemaalari Tuomo Saali
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti